Finnish
(Beginning paragraph 51 from the end of Chapter 5)
JUHANI. Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist...--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt...--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä.
TUOMAS. Herrat ovat narreja.
TIMO. Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni.
SIMEONI. Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä.
|
Swedish
J u h a n i. Ack kära bror! jag tror ditt tal skulle låta en smula annorlunda, om du sett dig litet mer i kring här i världen, om du till exempel varit i Åbo stad. Det har jag gjort, när jag körde dit oxar från Viertola gård. Och det var ett och hvarje jag såg där till min undran; jag såg hur prakt och ståt kan förvrida hjärnan på människobarn. Ack ni, ask du brusande by, ack du stojande lif ändå! Där dåna vagnar, här dåna vagnar, och i vagnarna sitter det ena fananammade mustaschnosta narrar, och flickor som porslinsdockor, spridande en tjock doft af kostbara oljor och salvor vidt omkring. Men titta dit! Herrjess och bevars! se där trippar fram i gyllene fjädrar en riktig nippertippa till mannsell eller fröken, hvad hon må vara. Se på hennes hals! Hvit som färsk mjölk, kinden peströd, och ögonen brinna i huvudet som två svedeldar i solgasset, när en äkta spelevink till karl kommer emot med skorsten på hufvut, i ramsvart skörtfrack, och plir … ta mig sju tunnor tusan! - plirar genom ett fyrkantigt glas, som glimmar på skalkens vänstra öga. Men se nu … för sju tunnor tusan! - nu knixas det till på hvardera sidan, och titta nu hur slinkan kniper sin mun riktigt till en smultronmun och kvittrar som svalan på soligt tak, och sprätten framför henne viftar med handen och stjärten, svänger på hatten och skrapar med foten, så stengatan get gnistor, se det var allt en lek. Ack ni arma skator, tänkte jag, pojkbyting, där jag stod i gatuhörnet, med ett bylte färska oxhudar på axeln, och med munnen på sned såg på denna ordlek.
T u o m a s. Herrar äro narrar.
T i m o. Och barnsliga som mjölknosta småttingar. De äta ju också med trasor under hakan, och - raggen anamma! - de kunna ju ej ens slicka skeden ren, när de stiga upp från bordet; det har jag sett med egna ögon till min stora förundran.
S i m e o n. Men att lura och klå bönder det äro de nog karlar till. |
|
Message from: Topi Lappalainen ( Scholar ) on 25 February 2016 09:08:35 PM (GMT+8)
I think the scene funny and the old language from 1901 makes it sound extra funny. Perhaps the old-fashioned language with old spelling (the Swedish spelling reform took place in 1906) distracts from the story itself but it is still funny. The translator has to be Otto Manninen, the Finnish poet. Now that might bring some extra elements into play compared with later translators who usually wrote in the target language of Swedish rather than Finnish.