Finnish
(Beginning paragraph 51 from the end of Chapter 5)
JUHANI. Voi, veikkoseni! luulenpa että haastelisit vähän toisin, jos hieman enemmin olisit katsellut ympärilles tässä maailmassa, jos esimerkiksi olisit käynyt Turun kaupungissa. Sen olen minä tehnyt, koska ajoin sinne härkiä Viertolan kartanosta. Näinpä siellä yhtäkin ihmeekseni, näin kuinka prameus ja komu voi panna pyörään ihmislasten päät. Voi teitä, voi pauhaavata kylää, voi häilyväistä elämää kumminkin! Tuolta jyrisee vaunut, täältä jyrisee vaunut, ja vaunuissa istuu sen vietäviä viiksinaamaisia narreja, istuu tyttöjä kuin posliinivauvoja, tuoksuttaen kauas ympärillensä sakean hajun kalleista öljyistä ja rasvoista. Mutta katsoppas tuonne! Jesta ja varjele! sieltähän nyt hipsuttelee esiin kultahöyhenissä oikein aika vekama mamselli tai röökinä mitä hän lie. Kas hänen kaulaansa! Valkea kuin rieskamaito, poski ruttopunainen, ja silmät palaa hänen päässään kuin päiväpaisteessa kaksi roviotulta, koska häntä vastaan käy oikea kekkale mieheksi, hatussa, kiiltomustassa hännystakissa, ja tirkist...--no vie sinun pirkele itseäskin!--tirkistelee läpi nelikulmaisen lasin, joka välkkyy vekkulin vasemmalla silmällä. Mutta kas nyt...--no sinun seitsemän seppää!--nytpä keksautetaan kummaltakin puolelta, ja kas kun naara nyt oikein rypistää suunsa mansikkasuuksi ja livertelee kuin pääskynen päiväisellä katolla, ja teikari hänen edessänsä viskelee kättänsä ja häntäänsä, heilauttelee hattuansa ja raappaisee jalallansa että kivikatu kipenöitsee, kas sepä vasta leikkiä oli. Voi, te harakat itsiänne! aattelin minä, poika-nalliainen, seistessäni kadun kulmalla, rykelmä tuoreita härjänvuotia olalla, ja suu mareissa katsellen tuota teerenpeliä.
TUOMAS. Herrat ovat narreja.
TIMO. Ja lapsekkaita kuin piimänaamaiset kakarat. Niinpä syövätkin, ryysyt rinnoilla, ja eivätpä--koira vieköön!--osaa lusikkaansakaan nuolla, koska pöydästä nousevat; sen olen nähnyt omilla silmilläni suureksi ihmeekseni.
SIMEONI. Mutta peijata ja nylkeä talonpoikaa, siihen kyllä ovat miehiä.
|
Croatian
Juhani: E, braco moj! Mislim, da bi drugačije govorio, da si se malo ogledao po svijetu, da si bio na primjer u gradu Turku. Bio sam tamo onda, kad sam tjerao volove vlastelinstva Viertole. Čuda sam ti ja tamo vidio! Vidio sam kako su raskoš i sjaj zavrtili pamet mnogom bijedniku. Eh, koliko buke! Koliko razvrata! Na sve strane jure kola, a u njima proklete brkate budale s djevojčicama, koje izgledaju kao lutke iz porculana i koje nadaleko mirišu po skupim uljima i mastima. Isuse moj, da samo vidiš! Skakuće tamo mila gospodičnica ili tko zna kakova ženčica sa zlatnom perjanicom na glavi. Pogledaj samo njezin vrat. Bijel je kao varenika, obrazi ružičasti, a oko sjajno kao sunčani žar. Gle i već joj dolazi ususret nekakva muška spodoba sa šeširom na glavi, u crnom kaputu, koji se straga razdvaja kao rep u lastavice. Da vidiš tog zvekana! Da te vrag odnese od smijeha! Zirka kroz nekakvo četverouglasto staklo, koje mu sjaji na lijevom oku. I sad, strijelo nebeska, sad počinje obostrano vrpoljenje. Da samo vidiš kako ženčica naškubi usne, da izgledaju kao jagoda i cvrkuće kao lastavica na krovu, a onaj obješenjak pred njom uzmahuje rukama, širom i počne strugati nogom, da sve vrcaju iskre iz pločnika. Kako je to bilo zabavno! O, vi svrake, pomislio sam u sebi ja, balavac, stojeći na uglu sa svježim volovskim kožama preko ramena promastrajući to udvaranje.
Tuomas: Fina gospoda su budale.
Timo: I djetinjasti kao dojenčad. Jedu s krpom na prsima i ne razumiju—vrag bi znao—ni žlicu pošteno oblizati. To sam vidio na svoje oči.
Simeoni. Ali zguliti seljaku kožu s leda, u tom su majstori. |
|
