Matti Amadou’s Hunting Trip
FinnishTAULA-MATTI. Olihan tuo pulskeakin pussiin pistettävä jalli; lihava köntti. Niin; ja sitten me ryypättiin. —Sitten pu'imme nutut päällemme taas, kruutikuivana, ja pantiinpas koreasti ma'ata tuohon heiluvan tulen hauteesen. Mutta vähänpä siinä unta uneksuttiin, koska noidannuolia kuin tulisia kärmeitä lenteli lakkaamatta ristiin, rastiin ilmassa huimaavan päämme yli. Useinpa kyllä putkahteli Heiskanen ylös, huutain korkealla äänellä: »sammu, noidannuoli, sammu, noidannuoli!» ja kohahtaen raukeni heistä moni mikä metsään, mikä harmaasen suohon, mutta useampi vielä mennä pyhkäsi pitkin sileätä tietänsä, huolimatta hänen huudostansa. Kerranpa kuului, viiltäen pohjosesta etelään, riivatun äkeä ja vinha puhina, jota seurasi vielä pientä vilinätä kauan. Mikähän pokko siitä vilkkaisi? kysyin minä Heiskaselta, joka hetken päästä minulle morahtaen vastasi: »mänihän siitä itse ukko Hiisi».--Kului taasen tunti, kului kaksi, ja tulta iski liepeä, sumuinen ilma. Mutta idästä suon partaalta kuului äkisti ääni kuin sammaleisten kuusten kohaus, ja vastasi nyt suon läntiseltä rannalta pian taasen toinen ääni, mutta hieno niinkuin kahaus pienestä koivistosta. Mikä kohaus se siellä, ja mikä kahaus tämä täällä? kysyin minä taasen, ja vastasi viimein Heiskanen morahtaen: »hoastaahan kuusiston toatto tyttönsä kanssa».--Mutta meni vihdoin yö ja koitti kerran aamu ja siitä lähdettiin tallustamaan taas. Kas kun nyt juuri metsän rannalla näimme hallavan, sen peevelinmoisen suden, mutta hän pakeni kuin hernehaasia tuulispäässä. Näkyi viimein enään vasempi takajalkansa, minä ojensin pyssyni ja ammuin tassun poikki, poikki niinkuin rouskun, mutta pelastipa hän nahkansa kuitenkin. Poikki ammuin äijä-paran töppösen. |
DanishTRØSKE-MATTI: Der var en flot krabat at stoppe i posen; en ordentlig fed klump. Ja; og så tog vi os en dram. - Vi trak derefter vore frakker på igen, tørre som krudt var de, og lagde os skikkeligt til at sove ved den varme, flakkende ild. Men det var nu ikke megen søvn, vi fik, eftersom troldpile ustandselig fløj på kryds og tværs gennem luften over vore forvirrede hoveder som ild-slanger. Heiskanen sprang ofte op og råbte med høj stemme: “Sluk, troldpil, sluk, troldpil”, og mange af dem faldt også hvæsende ned, nogle i skoven og nogle i den grå mose, men de fleste fortsatte uforstyrret deres lige bane uden at bryde sig om hans hyl. En gang hørte man en forbandet rasende og hurtig, sydende lyd, der kom strygende fra nord til syd, og som i lang tid blev efterfulgt at en lille summen. Hvad mon det var for en fyr, som smuttede forbi dér? spurgte jeg Heiskanen, som svarede knurrende efter en tids forløb: “Det var gamle Hiisi, selveste fanden, som røg forbi”. - Så gik der en time; der gik to; og det lynede i det milde, tågede vejr. Men så lød der pludselig, fra den østlige udkant af mosen, en lyd som en susen i mosgroede graner; og fra mosens vestlige kant svarede en anden lyd, men dæmpet som en raslen i en lille birkelund. “Hvad var det, der suste derovre og raslede herovre?”, spurgte jeg igen, og Heiskanen svarede omsider brummende: “Det er granskovens ånd, der taler med sin datter.” - Men omsider gik da natten, og morgenen gryede; og vi drog videre. Og se, lige i skovbrynet fik vi øje på en gråbleg ulv, en satans stor ulv, men den flygtede som en stak ærter for en hvirvelvind. Til sidst så man kun dens venstre bagben; jeg lagde bøssen an og skød poten over på den, skød den over som en stump brusk, men den reddede alligevel skindet. Jeg skød poten over på det arme kræ. (177-78) |
Version |
Questions:
Name * Scholar Translator Independent Reader Email * |